Siirry sisältöön

Design Forum Finland tukee suomalaisten yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja kilpailukykyä muotoilun avulla. Tuomme keinoja, näkemystä ja kontakteja muotoilun laaja-alaiseen hyödyntämiseen yrityksen kaikilla tasoilla ja eri toiminnoissa brändistä tarjoaman ja asiakaskokemuksen muotoiluun.

Ethica on kansainvälisesti palkittu kiertotalouden ja tulevaisuuskestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto. Kiertotalouteen siirtyminen vaatii strategista systeemitason näkemystä ja syvällistä materiaalitason asiantuntijuutta. Näiden kahden tason yhdistäminen liiketoiminnan ratkaisuiksi on Ethican ainutlaatuinen lähestymistapa.

VTT on yritysten ja yhteiskunnan visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tuomme yhteen ihmiset, yritykset, tieteen ja teknologian ratkaistaksemme aikamme suurimpia haasteita. Näin luomme kestävää kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia ja tuomme eksponentiaalista toivoa maailmaan.

VTT on yksi Euroopan johtavista tutkimuslaitoksista, ja meillä on lähes 80 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. Meillä työskentelee yli 2000 ammattilaista, ja kehitämme niin systeemisiä kuin teknologisia ratkaisuja, jotka voivat muuttaa maailmaa.

Suomen ympäristökeskus tarjoaa vahvaa asiantuntemusta ja riippumatonta tietoa globaaleihin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ylikulutukseen, saastumiseen ja rehevöitymiseen. Tarjoamme ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen ja muutokseen sopeutumiseen. Kiihdytämme siirtymää kestävään kiertotalouteen. Tuemme kaupunkiseutuja matkalla kestävyyden edelläkävijöiksi. Edistämme hyvinvointia luontopohjaisilla ratkaisuilla. Kehitämme uusia keinoja merten ja vesistöjen hyvän tilan saavuttamiseksi ja vesivarojen kestävään käyttöön.

Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jota ohjaa ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa, ja työskentely toteutuu monipaikkaisesti niin maastossa, Aranda-aluksella kuin kotitoimistollakin. Suomen ympäristökeskuksellä on tällä hetkellä lähes 700 työntekijää.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tulevaisuudessa vain yksi asia on varma. Ihminen on kaiken keskipiste. Tuomme ihmisen takaisin liiketoiminnan päätöksentekoon hyödyntämällä syvää ihmisen, käyttäytymisen ja kulttuurin ymmärrystä. Teemme liiketoiminnasta ja brändeistä asiakaskeskeisiä.

Miltton on kunnianhimoinen ja eteenpäin katsova joukko neuvonantajia. Autamme asiakkaitamme menestymään kansainvälisesti sekä olemaan merkityksellisiä ja vastuullisia toimijoita. Keinomme tähän ovat yhteiskunnallinen muotoilu ja strategiset sidosryhmäsuhteet. Toimimme kansainvälisesti Helsingissä, Tallinnassa, Riikassa, Tukholmassa, Brysselissä ja Washington DC:ssa sekä kumppaneidemme kanssa yli 25 maassa ympäri maailmaa.

Alice Labs Partners on strategiakonsultointiyritys, joka on erikoistunut ymmärtämään markkinan muutoksia. Tavoitteemme on auttaa yrityksiä ja julkisia toimijoita ymmärtämään kuluttajakäyttäytymistä ja nopeuttaa asiakkaidemme siirtymää kohti kestävämpiä toimintatapoja. Toimintakenttämme on globaali.

Circular Design -valmentajat

Circular Design -ohjelman valmentajat ovat alansa johtavia kotimaisia asiantuntijoita. Päivitämme valmentajatietoja valmennuksen edetessä.

Anne Raudaskoski

Anne Raudaskoski on yksi  kiertotalouden ja kiertotalouden mukaisen suunnittelun pioneereista Suomessa. Hän on kansainvälisesti palkitun (The Circulars 2016, UN Sustainia 100) kiertotalouskonsulttitoimisto Ethican Head of Consulting ja toinen perustaja. 

Anne kehittää yritysten kiertotalousstrategioita ja -konsepteja, ja hän on suunnitellut ja vetänyt  yrityksille suunnattuja Circular Design Sprint -ohjelmia v. 2016 lähtien Suomessa ja EU-maissa. 

Annen julkaisuihin kuuluvat mm. ”Designing Plastics Circulation” (2018) ja ”Boosting circular design for a circular economy” (2015). Anne esitelmöi säännöllisesti kiertotaloudesta ja vastuullisuudesta sekä koti- että ulkomaan estradeilla ja on myös Nordic Circular Hotspot -verkoston Suomen edustaja. Ennen Ethicaa Anne toimi vastuullisuuspäällikkönä Westminsterin yliopistossa Lontoossa.

ethica.fi(siirryt toiseen palveluun)

Anne Raudaskoski

Head of Consulting, Co-Founder, Ethica Oy

Eero Jalava

Eero Jalava työskentelee Sitran Kestävyysratkaisut-teemalla johtavana asiantuntijana. Hän seuraa ilmastonmuutokseen,  luonnon monimuotoisuuteen ja kiertotalouteen liittyviä EU-asioita ja vastaa niihin liittyvän vaikuttamisen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Eero on pitkään seurannut kiertotalouteen liittyvän EU-sääntelyn kehitystä ja sääntelyn yhteyttä kiertotalouden mukaiseen liiketoimintaan.

sitra.fi(siirryt toiseen palveluun)

Eero Jalava

Johtava asiantuntija, Kestävyysratkaisut, Sitra

Riku Sinervo

Riku Sinervo on kiertotalouden asiantuntija Sitrassa. Hänen erityisosaamistaan ovat kiertotalouden liiketoimintamallit ja yritysten kestävyysratkaisut. Riku on ollut mukana tekemässä muun muassa Sitran huippusuosittua Kiertotalouden kiinnostavimmat -yrityslistaa ja yrityksille suunnattua käsikirjaa kiertotalousliiketoiminnan kehittämiseen. Kiertotalouden avulla yritykset voivat erottautua kilpailijoistaan, vastata paremmin asiakkaiden odotuksiin ja tuottaa enemmän arvoa vähemmillä resursseilla. Jokaisen yrityksen kannattaakin ottaa kiertotalous agendalle.

sitra.fi(siirryt toiseen palveluun)

Riku Sinervo

Asiantuntija, Luontoa vahvistava kiertotalous, Sitra

Päivi Kivikytö-Reponen

Päivi Kivikytö Reposen tausta on materiaalitieteissä, hän keskittyy erityisesti teolliseen kiertotalouteen, kiertotalouden mukaisiin materiaaleihin ja niihin liittyviin teknisiin, taloudellisiin ja ympäristöllisiin näkökulmiin. Keskiössä ovat suunnittelunäkökulmasta kiertoihin paremmin sopivat materiaalit, muun muassa kriittiset raaka-aineet, kierrätetyn materiaalin ja sivuvirtojen käyttö sekä näitä tukeva mallintaminen ja digitaalinen kiertotalous. Päivi on VTT-urallaan tehnyt materiaalikehitystä ja ollut ennakoivaan kunnossapidettävyyteen keskittyneen tiimin vetäjänä ennen nykyistä teollisen kiertotalouden tiimin vetämistä. Taustalla on myös useita vuosia teollisuuden palveluksessa materiaaliteknologiaan liittyvissä tehtävissä sekä yliopistolla jatko-opintojen suoritus tutkijan tehtävissä.

vtt.fi(siirryt toiseen palveluun)

Päivi Kivikytö-Reponen

TT, teollisen kiertotalouden tiimipäällikkö, VTT

Inka Orko

Inka Orko (TkL, DI) vetää kiertotalouden kehittämistoimia ja rakentaa kiertotalouden yhteistoimintaa VTT:lla. Inka toimii myös Sitran Gaia X-circular economy -ryhmän vetäjänä. Inkan toimenkuvassa kiertotalouslähtöinen suunnittelu ja tuotepassit ovat keskiössä. Inka ja VTT:n tiimi tuovat ohjelmaan VTT:lla kehitettyä metodiikkaa kiertojen ja liiketoiminnan arvoketjulähtöiseen kehittämiseen ja ekosysteemitoimintaan.  Inka on aiemmin toiminut kiertotalouden yhteiskehittämisen päällikkönä, mallinnuksen ja kestävän kehityksen tiimin vetäjänä, liiketoiminnan kehityspäällikkönä, IPR-päällikkönä ja innovaatiopalveluiden vetäjänä startup-hautomossa.

vtt.fi(siirryt toiseen palveluun)

Inka Orko

Kiertotalouden Lead, VTT

Susanna Horn

Susanna Horn (KTT) työskentelee Suomen ympäristökeskuksen kiertotalousratkaisujen yksikössä ryhmäpäällikkönä. Hänen työnsä keskittyy elinkaarimalleihin (LCA), kiertotalouteen, ekosuunnitteluun ja arvoketjuyhteistyöhön. Hän on väitellyt ympäristöjohtamisesta elinkaarimenetelmien strategisesta hyödyntämisestä. Sektorikohtaista kokemusta hänellä on erityisesti metalli-, tekstiili-, muovi- ja digitalisaatioarvoketjuista. Ennen nykyistä toimeaan Susanna on työskennellyt teollisuudessa vastuullisuuden ja innovaatioiden parissa, sekä yliopistolla tutkimus- ja opetustehtävissä.

syke.fi(siirryt toiseen palveluun)

Susanna Horn

Ryhmäpäällikkö, Kiertotalousratkaisut / Teollisuus ja arvoketjut, SYKE

Kiia Mölsä

Kiia Mölsä (DI) työskentelee tutkijana Suomen ympäristökeskuksen kiertotalousratkaisujen yksikössä. Hän on työssään keskittynyt tuotteiden ja palveluiden ympäristökestävyyden analysointiin elinkaarimenetelmien avulla. Kiian viimeaikaiset hankkeet ovat käsitelleet erityisesti erilaisten kiertotalousratkaisujen ympäristövaikutuksia ja niiden priorisointia sekä ekosuunnittelua. Tutkijantyön lisäksi Kiialla on myös aikaisempaa kokemusta suunnittelualalta.

syke.fi(siirryt toiseen palveluun)

Kiia Mölsä

Tutkija, Kiertotalousratkaisut / Teollisuus ja arvoketjut, SYKE

Jaana Sorvari

Jaana Sorvari (TkT Ympäristötekniikka, TkL Kemian tekniikka) on työskennellyt Suomen ympäristökeskuksessa vuodesta 1997, tällä hetkellä hän on johtavana tutkijana kiertotalousratkaisujen yksikössä. Hän on keskittynyt työssään haitallisten aineiden riskinarviointiin ja kestävyysarviointiin, liittyen erityisesti pilaantuneen ympäristön riskinhallintaan ja kiertotalouden toteuttamiseen eri arvoketjuissa. Tutkimustyön ohella asiantuntijatehtäviin on kuulunut mm. osallistuminen kansallisen lainsäädännön valmisteluun, kansallisten strategioiden toteutumisen arviointiin ja lainsäädännön toteuttamista tukevien ohjeiden laadintaan.

syke.fi(siirryt toiseen palveluun)

Jaana Sorvari

Johtava tutkija, Kiertotalousratkaisut / Teollisuus ja arvoketjut, SYKE

Oskar Korkman

Oskar Korkman has worked for the last 20+ years with consumer insights and strategy consulting in different capacities, focusing on turning insights into actions. Before co-founding Alice Labs partners, Oskar was Director of Consumer Intelligence at Nokia and Consumer evangelist at Microsoft. He has a Masters’s degree in Education and a Doctoral degree in marketing, with a focus on ethnographic research and innovation.

Oskar regularly works with for-profit industry leaders around the globe as well as with non-profit organisations to drive positive impact. He is also a member of the advisory board for Material Social Futures Scholarship programme at Lancaster University, UK.

alice-labs.com(siirryt toiseen palveluun)

Oskar Korkman

Co-Founder, Alice Labs Partners

Erik Bäckman

Erik Bäckman tarjoaa asiakkaille kolmen vuosikymmenen kokemuksen strategiaviestinnästä, mediasta ja journalismista. Asiakkaille hän työskentelee johtamisvalmennuksen, strategian, brändien, media- ja esiintymisvalmennuksen, sekä kriisiviestinnän parissa.

Erikin toimeksiantoja TE500-pörssiyrityksille ovat olleet mm. strategiatyön fasilitointi, strategiaviestinnän kiteytys ja viestintävalmennus, strategialanseerausten ja tapahtumien juonnot sekä palvelukonseptien kiteytys ja markkinointistrategiat. Erikin intohimona on psykologian ja tarinankerronnan syvä ymmärrys ja sen kääntäminen intuitiivisiksi johtamisen, strategian ja brändin työkaluiksi.  Erik on kokenut strategiatyön ja kehittämistyön fasilitoija sekä sertifioitu WorkPlace Big Five- ja Tuff Leadership -valmentaja.

miltton.com(siirryt toiseen palveluun)

Erik Bäckman

TaM; osakas, Miltton Group; TJ, Miltton Sparks

Eeva Taimisto

Eeva on kokenut viestinnän ammattilainen, jolla on vahva asiantuntijatausta vastuullisuudesta. 

Eeva siirtyi Mittonille uusiutuvia materiaaleja kehittävältä Stora Ensolta, jossa hän vastasi vastuullisuusviestinnästä. Vuosien aikana hän toimi mm. vastuullisuusraportoinnin, asiakasviestinnän, mediasuhteiden, kriisiviestinnän ja henkilöstön sitouttamisen ja työntekijäkokemuksen parissa.

Työskenneltyään erilaisten kansainvälisen tason vastuullisuusnäkökulmien ja viestinnän haasteiden parissa Eeva tietää, kuinka vaikuttavaa viestintää suunnitellaan eri sidosryhmille. Hän suhtautuu myös intohimoisesti sosiaalisiin vastuullisuusnäkökulmiin kuten työturvallisuuteen ja -terveyteen. 

miltton.com(siirryt toiseen palveluun)

Eeva Taimisto

Vastuullisuuskonsultoinnista vastaava johtaja

Kirsi Kalpio

Kirsi Kalpio toimii Business Directorina franklyllä, ja auttaa yrityksiä menestymään tuomalla vahvan asiakasnäkemyksen työkaluksi liiketoiminnan kehittämiseen ja strategiseen päätöksentekoon. Kirsin vahvuus onkin nimenomaan tavoitellun asiakaskohderyhmän ja sen tarpeiden tunnistaminen, ja siten kaupallisen potentiaalin tarkastelu. Kirsi työskentelee tällä hetkellä pitkälti brändien ja markkinoinnin sekä asiakaskokemuksen ja myynnin kehittämisen teemojen parissa, ja auttaa kirkastamaan asiakkaalle tuotettavaa, relevanttia arvoa.

franklypartners.fi(siirryt toiseen palveluun)

Kirsi Kalpio

Business Director, Frankly Partners

Saija Malila

Saija Malila (TaM) on Circular Design -valmennusohjelman projektipäällikkö Design Forum Finlandissa. Saija on palvelumuotoilija, joka on keskittynyt kestävään muotoiluun ja kiertotalouden mukaiseen suunnitteluun. Hän on työskennellyt asiantuntijana sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kiertotaloutta ja muotoilua yhdistävissä hankkeissa ja projekteissa, joissa on kehitetty mm. uusia materiaaleja teollisuuden sivuvirroista, luotu kiertotaloutta ja muotoilua yhdistäviä uudenlaisia työkaluja sekä suunnitteluprosessia ohjaavia opaskirjoja yrityksille. Lisäksi Saija on koordinoinut ja pilotoinut yrityksille suunnattuja aihealueen valmennuksia.

designforum.fi(siirryt toiseen palveluun)

Saija Malila

Projektipäällikkö, Circular Design -hanke, Design Forum Finland

Ville Grönlund

Ville on Ethican Circular Business & Design -konsultti, joka auttaa asiakkaita löytämään ja luomaan uudistavan kasvun liiketoimintamahdollisuuksia. Hän keskittyy asiakaslähtöisiin strategioihin ja kiertotalouden mukaiseen tuote- ja palvelusuunnitteluun ja nauttii uusien kiertotalouskonseptien luomisesta. Erityisesti Villeä inspiroi eksponentiaalisten kiertotalouden mahdollisuuksien ja konkreettisten liiketoimintahyötyjen yhdistäminen.

Yritysprojektien lisäksi Ville on mm. ollut mukana kirjoittamassa “What do STEM professionals need? Circular economy skills & competencies” (2021) kiertotalousjulkaisua Pohjoismaiselle Insinööriliitolle.

ethica.fi(siirryt toiseen palveluun)

Ville Grönlund

Circular Business & Design, Ethica Oy